Vanhat messut on tältä erää vietetty ja nyt on syytä ajatella tulevaisuutta. Jatkossa on muistettava seuraavat asiat:
- SSGM:n tehtävä ei ole järjestää Helsingin hiippakunnassa "aikaisempaan liturgiseen traditioon kiinnittyneiden" [Motu proprio § 5.1, http://www.catholic.fi/] sielunhoitoa (messuja ym. sakramentteja). Tämä tehtävä kuuluu piispalle. Olemme kuluneena viikonloppuna toteuttaneet piispan dekreetin pykälää 9 maallikoiden mahdollisuudesta kutsua pappi hiippakuntaan viettämään messua, mutta emme ole vielä käyneet varsinaisesti käsiksi itse motu proprion tarjoamaan menettelyyn. SSGM voi tietenkin järjestää samanlaista toimintaa jatkossa, mutta hiippakunta ei missään nimessä saa jäädä siihen luuloon, ettei säännöllisiä seurakuntakohtaisia vanhoja messuja tarvittaisi tai että satunnaiset ulkomaalaisten pappien vierailut riittäisivät. Sunnuntain väkimäärä Henrikinkirkossa todisti, että kiinnostusta totisesti on.
- Tämän vuoksi kaikissa seurakunnissa tulisi kaikkien vanhasta messusta kiinnostuneiden maallikoiden ryhtyä toimimaan motu proprion ohjeiden mukaisesti. "Seurakunnissa, joissa on jatkuvasti läsnä aikaisempaan liturgiseen traditioon kiinnittynyt ryhmä, on kirkkoherran kernaasti otettava vastaan heidän toiveensa, että messua vietettäisiin vuonna 1962 julkaistun Missale Romanumin mukaisesti", asiakirjassa sanotaan. Yksittäisten maallikoiden pitääkin nyt ilmaista kiinnostuksensa kirkkoherroille. Tässä kohdassa SSGM voisi tulla mukaan kuvaan ja organisoida jonkinlaista seurakuntakohtaista kiinnostuneiden luettelointia tai kirjelmöintiä kirkkoherroille. Olennaista on, että kirkkoherrat saavat tiedon todellisesta kiinnostuksesta. Mielestäni tässä ei riitä, että nykäisemme pappia hihasta kirkkokahveilla ja sanomme, että se vanha jumis ois ihan jees, vaan tieto on annettava kirjallisessa muodossa.
- "7. Milloin kohdassa 5.1. mainittu uskovien maallikkojen ryhmä ei ole saanut pyytämäänsä kirkkoherralta, saakoon hiippakunnan piispa tästä tiedon. Piispaa pyydetään painokkaasti suostumaan heidän pyyntöönsä. Mikäli hän ei voi järjestää tällaista viettoa, ilmoitetaan asiasta Paavilliselle Ecclesia Dei -toimikunnalle." [Motu proprio] Jos kirkkoherra ei esim. reagoi mitenkään, on uskovien tai esim. SSGM:n syytä tiedottaa asiasta piispalle. Jos piispa ei kykene järjestämään asiaa, auttaa Ecclesia Dei asiassa.
- Maallikoiden ongelma ei saa olla se, kuka messut viettää. Pappien osaamattomuus tai nuivuus ei voi olla säännöllisen messun este, jos kiinnostuneita on. Ainahan voi vaikka pyytää jotain sopivaa pappia Suomeen töihin... Pallo on vain syytä heittää hierarkiassa ylöspäin, jos asiat eivät järjesty alemmalla tasolla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
14 kommenttia:
Eli kuinka toimitaan? Ilmoittautuuko jokainen vanhan liturgian ystävä SSGM:n sähköpostiin ja ilmoittaa yhteystietonsa ja seurakuntansa?
Varmaankin tämän voi tehdä. Toisaalta kuitenkin koko ajan painottaisin, ainakin minä, että kärsivällisyydellä ja sitkeydellä ja hyvällä yhteistyöllä kirkkoherran kanssa on myös paikkansa. Tarkoitan sitä, että ei ole "katolinen tapa" ensimmäisenä ohittaa helposti kirkon luonnollinen kulkutie: kirkkoherra, piispa jne.
Jutelkaa kirkkoherrojenne ja muitten pappien kanssa, kertokaa myönteisistä kokemuksistanne, hengellisestä ilostanne vanhan messun suhteen. Pyytäkää kauniisti, älkää vaatiko. Pyytäkää pappia etsimään jotakin toista pappia, joka osaisi ja voisi viettää vanhan messun, edes joskus. Kutsukaa omia kontaktejanne kylään.
Torquemada on kyllä oikeassa sitten siinä, että jos mahdollisuuksia ei vähitellen ala löytyä, voimme esittää jo vaatimuksiakin. Jos kotimaasta ei apua tule, emme voi loputtomasti roudata pappeja ulkomailta. Järkevintä olisi saada esim. pari FSSP-pappia Suomeen. He voisivat asua jossakin, missä on paljon katolilaisia, ja käydä säännöllisesti viettämässä messua seurakunnissakin. Ehkä kiinnostusta olisi. Mutta pystyisimmekö me tukemaan heitäkin?
TUO on se todellinen kysymys: Kuinka paljon halutaan saada ja kuinka paljon ollaan valmiita antamaan?
JOS olisimme niin siunatussa tilanteessa, että esim. FSSP:llä olisi jossain vaiheessa lähettää meille pappi tai pari, se tietäisi melkoisia kustannuksia. Muualla maailmassa tähän on totuttu, mutta Suomessa luterilaisten ja ortodoksien oikeus(ko?) kantaa kirkollisveroa on sokaissut monet katolilaiset olettamaan, että kaikki maksetaan jonkun muun pussista. Uskoisin, että täällä lukevat kantavat kortensa kekoon hurjasti keskivertoa paremmin. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko miettiä, kuinka paljon on valmiutta tukea asiaa rahallisesti, joka kuukausi.
Oman perheemme kohdalla vastaus on selvä: Tulemme ilmeisesti vielä vuosikausia olemaan kaikkea muuta kuin rikkaita. Montaa tätä asiaa parempaa "sijoituskohdetta" emme kuitenkaan tunne, joten tukisimme parhamme mukaan, myös rahallisesti, sen verran kuin kykenisimme. Sen lisäksi meillä on melko paljon aikaa, jonkin verran remonttitaitoja ja roppakaupalla innostusta.
Almater
Jos FSSP tulisi Suomeen, tänne pääkaupunkiseudulle, siitä varmaan tulisi meille (aika monille täällä kommentoiville) hengellinen koti ja seurakunta, jossa kävisimme. Sille kuuluisi se tuki, jota nyt annamme omalle seurakunnallemme -jos ei ole mahdollista tukea kumpaakin.
Taloudelliset realiteetit painavat meilläkin päälle lujasti, mutta toisaalta, monesti raha-asia on myös priorisointiasia...
Remppataidoista meidän perheessä en tiedä, mutta laulu-ja soittotaitoa löytyy ;-)
Olkaamme yhdessä vahvempia!! :-D
Sanoisin, että pointti on tämä :
Me tarvitsemme jo täällä asuvan papin. Tähän on varovaisesti jo myönnytty, joten en näe jonkun ulkomaalaisen papin ostamisesta paimentyöhön kovin välttämättömänä.
Meillä on kaikki muu osaaminen kutakuinkin hanskaassa. Meidän hengellinen kotimme on se sama seurakunta, johon olemme ennen motu propriota kuuluneet. Ennen tätä MP:tä tämä koti saattoi olla muualla, nyt kiitos paavin, voimme olla hengellisesti kotona omassa seurakunnassamme.
Nyt olen kyllä ilkeällä tuulella, joten pyydän jo etukäteen anteeksi.
Mielelläni teen kaikkeni, että omat lapseni saavat traditionaalisen uskonnonopetuksen ilman kaikkea höpönhöpöä - ja mahdollisuuden - ilman kompromisseja - kielikommuunioon alusta alkaen. Tämä tuskin seuraavinakaan vuosina on mahdollista seurakunnissa, joten silloin tarvitaan jotakin muuta: pappeja muualta (niitähän hiippakunta etsii muutenkin koko ajan). Pelkäänpä edelleen, että vaikka joku pappi Suomessa viettäisikin silloin tällöin vanhaa messua, jossa olisi kaunista musiikkia, se ei vielä kovin nopeasti täyttäisi näitä muita edellytyksiä....
Joudun olemaan täysin samaa mieltä Quietuksen kanssa. Ei sinänsä, että se nyt niin tuskallista olisi. ;)
Viikonloppu muistutti minulle elävästi siitä, että kyseessä on paljon muutakin kuin liturgian muoto. Itse kaipaan todellista sielunhoitajaa, en vain jotakuta viettämään messua. En nyt mitenkään sano, etteikö hiippakunnassamme voisi olla erinomaisia hengellisiä ohjaajia. Itse vain en ole löytänyt sellaista, jolla olisi samankaltainen spiritualiteetti kuin se, jota itsessäni haluaisin kehittää.
Samanaikaisesti olen sitä mieltä, että hiippakunnallemme olisi hyväksi saada pappeja, jotka eivät ole scj:tä tai neokatekumenaaleja. Ihan jo siksikin, ettei kirkko näyttäytyisi liian paljon vain parin liikkeen valossa, vaan kirkon koko usko saisi kukoistaa. Mielestäni siis koko hiippakunta voisi hyötyä asiasta suuresti.
Almater
Ehdotan kuitenkin realistisuutta.
Parempi on saada tämä liturgia asia(traditio) ensin kuntoon ja sitten katsotaan sitä lasten uskonnollista kasvatusta. Varmasti se kielikommuunio järjestyy omastakin takaa. Hyviä homilioita saa varmasti kuulla suomeksikin.
Ulkomaalaisen (tarvitsemamme) papin muutto tänne erämaahan... voi joutua kauan odottamaan. Ei siinä odottamisessa mitään pahaa ole, mutta ei saa sitten turhautua:-)
Toledo, en olisi noin optimistinen. Kielikommuunioasiaa on ajettu jo vuosikausia, itse asiassa piispaa myöten, mutta ilman mitään tulosta.
Virallinen linja esim. Henrikissä on se, että ensikommuuniomessussa kaikki ottavat käsikommuunion, jotta "tehdään samalla tavalla". Siis, jos lapsi ottaa kielikommuunion, hän rikkoo yhteistä käytäntöä vastaan, vaikka kielikommuunio on yleismaailmallisen kirkon NORMAALI tapa ottaa vastaan kommuunio. Kaikkialla käsikommuunio ei edes ole sallittu.
Entä mikä on seurakuntatunteen kannalta muuttunut? Yksikään seurakuntapappi ei edes HALUA viettää vanhaa messua. Isä A:n kiinnostus ja - toivottavasti valmius - ei muuta seurakunnan normaalia toimintaa piirunkaan vertaa.
Mutta siis: minulla ei ole mitään sitä vastaan, että isä A tai joku muu alkaa viettää silloin tällöin vanhaa messua, päinvastoin! Ehkäpä vaikka kerran kuukaudessa katedraalissa tai useamminkin. Hyvä. Vähitellen tämäkin tie tuo varmasti tulosta. Mutta ei se täytä niitä hengellisiä tarpeita, joita vanhan messun rakastajilla on uskossaan. Vanha messu on myös tietynlaisen hengellisyyden ja eukaristisen hurskauden liturginen ilmentymä, mutta ei kaikki, mitä tuohon hengellisyyteen ja hurskauteen kuuluu. Ja omien lasten ensisijaisina uskonnollisina kasvattajina vanhemmilla on myös tietynlainen OIKEUS (ei vain velvollisuus) saada lapsilleen halutunlaista opetusta.
Jatkan vielä lyhyesti:
Paavi sanoi motussaan, että uusi liturgia ja vanha liturgia ovat molemmat yhtä päteviä rukouksen tapoja ilmaisemaan yhtä ja samaa katolista uskoa roomalaisen riituksen sisällä. Mutta ei messu (ja miten se vietetään) ole irti muusta uskontodellisuudesta. Niinpä olisi tärkeää, että vanhaan messuun kiinnittyneet uskovat voisivat saada tukea uskonsa todeksi elämiseen (spiritualiteettiinsa) myös muutenkin kuin että he säälistä joskus pääsevät vanhaan messuun.
Quietuksen kommenteja lukiessani mieleen tuli piispan dekreetti ja se kohta, jossa vanhan messun seurauksena oli uskon menetys, nimenomaan infanteilla... Voi voi. Tämän väittämän oikeellisuudenhan todistaa se, kuinka Henrikin, Marian ym. seurakuntien käsikommunistisista ensikommuunio- ja vahvistusryhmistä kasvaa lukemattomia kirkkoa tukevia ja aktiivisia katolilaisia... XD
Olen optimistinen. Pakko olla. Viime viikonloppu osoitti ettei ihan turhaan. Näistä seurakuntapapeista en ole niin optimistinen, mutta ehkä isä A...
Tähän kannattaa panostaa ja kyllä se muuttaa seurakunnan toimintaa, usko pois. Asia joka minua huolestuttaa, on se , että syntyy taas joku seurakunnan ulkopuolinen ryhmä. Eikö meillä ole niitä jo tarpeeksi. Sitäpaitsi MP:n myötä niitä ei enää tarvita. Se spiritualiteetti kuuluu julkiseen seurakuntaan. Tästä voi olla hyötyä koko seurakuntaa ajatellen.
En kokenut mitään alemmuuden ja säälittävyyden tunnetta 7.10. Luulenpa, että epämukavat olot oli jossakin muualla. Mitä tulee piispan dekreettiin, jätän tämän onnettoman ja ristiriitaisen tekeleen omaan arvoonsa.
Ainakin Ameriikassa on sellaisiakin SEURAKUNTIA, joissa on normaaleja Novus Ordo -pappeja ja sen lisäksi FSSP-kappalainen, joka viettää siellä osana seurakunnan normaalia ohjelmaa vanhamuotoista liturgiaa. Yhteistyö kuulemma toimii. Ja kansa on yhtenäisempi moninaisuudessaan kuin koskaan aikaisemmin. Linkki löytyy, jos etsii. Palaan asiaan myöhemmin.
Haluan muuten vielä kommentoida paria asiaa:
1) HENGELLINEN KOTI. Ei seurakunta ole minun hengellinen kotini. En minä sitä ole valinnut, vaan se määräytyy katuosoitteeni mukaan. Hengellinen kotini on yleisesti ottaen katolinen kirkko ja tarkemmin sanottuna jonkinlainen klassista eukaristista ja mariaanista hurskautta korostava spiritualiteetti, johon liittyy kaunis, traditionaalinen (ei välttämättä pelkästään vanhamuotoinen) liturgia ja vahva uskollisuus pyhää isää kohtaan.
2) PUHUMME KAHDESTA ERI ASIASTA. Olen jo sanonut, kuinka iloinen olen nykyisestä tilanteesta, joka näyttää kehittyvän hyvään suuntaan, kunhan vielä isä A saa messun "haltuunsa". Se on yksi asia. Toinen asia on se, eikä se tietysti ole kaikille yhtä tärkeä, että itse koen vanhaan messuun liittyvän niin paljon kaunista, säilytettävää ja hyvää oheissisältöäkin, jota omassa ja lasteni hengellisyydessä haluan vaalia. Ihan samalla tavalla kuin vaikka dominikaanit omaansa tai birgittalaiset tms. En kuvittelekaan, että seurakunnan pitäisi vastata tähän hengellisyyden tarpeeseen, mutta toivoisin, ja pidän sitä tärkeänä, ettei seurakunta eikä hiippakunta asettaisi laillisen katolisen spiritualiteetin edistämiselle turhia esteitä, sellaisia, joita pyhä isäkään ei halua asettaa.
Lähetä kommentti