Hyvät ystävät, eilen kävin pitkän keskustelun yhden väliamerikkalaisen papin kanssa. Aiheena oli liturgia. Monet asiat miellyttivät minua paljon, mutta yksi jäi vaivaamaan. Tuon papin mielestä on nimittäin mahdotonta kuvitella, että messua vietettäisiin latinaksi ja gregoriaanisen laulun voimin missään muualla kuin Keski-Euroopassa. Hän ei itse vastusta kumpaakaan, pitää niitä kauniina asioina, mutta samaan hengenvetoon hän sanoo, ettei kansankieli eikä kansalliset kulttuuripiirteet, tietysti varsinkin musiikki, ole mihinkään poistettavissa tai oikeastaan edes asetettavissa rinnan latinalais-gregoriaanisen messun kanssa. Hänen mielestään tämä ei ole ongelma.
Minun mielestäni se on ongelma.
Tuon papin mielestä on mahdotonta odottaa, että kansa Afrikassa, Aasiassa tai lat.-Amerikassa oppisi enää latinaa. Ikään kuin latinan osaaminen olisi välttämätöntä, kun LATINALAISEN riituksen messuun osallistutaan. Hän sanoi myös, ettei kirkko pysty siihen, ei ole resursseja, ja siksi latinan opettaminen on yhteiskunnan tehtävä: jos se ei siihen pysty tai sitä halua, silloin kansa ei osaa latinaa, ja silloin kirkko ei voi kuvitellakaan, että messuja vietettäisiin latinaksi.
Kysyn itseltäni, miksi viimeisen tuhannen vuoden ajan, jolloin Euroopassakaan kukaan tavallinen ihminen ei puhunut enää latinaa, silti on kirkon kirjoihin merkitty tuhansia pyhiä ja autuaita. Miten ikinä he saivat ravintoa liturgiasta, jota he eivät ymmärtäneet? Vai ymmärsivätkö sittenkin?
Ja tänä päivänä, kun maailma on kansainvälisempi kuin koskaan, miksi nyt pitäisi väheksyä yhtenäisen liturgisen kielen merkitystä? Sehän juuri korostaa kirkon ykseyttä.
Entä sitten kulttuuri? Omasta mielestäni ainakin kristinuskon kulttuuri - usko, oppi, tavat ja kultti - ylittää paikalliset rajat. Se on perustavampi tekijä kuin mikään kulttuuri. Se ei ole kulttuurista riippumaton, muttei kulttuurin orja. Kristinusko ei niinkään mukaudu kulttuuriin, vaan päinvastoin: kulttuuri kehittyy kristinuskon vaikutuksesta kohti yhä suurempaa ykseyttä. Ykseyttä moninaisuudessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
5 kommenttia:
The Holy Father said during his Regenburg address:
'I must briefly refer to the third stage of dehellenization, which is now in progress. In the light of our experience with cultural pluralism, it is often said nowadays that the synthesis with Hellenism achieved in the early Church was an initial inculturation which ought not to be binding on other cultures. The latter are said to have the right to return to the simple message of the New Testament prior to that inculturation, in order to inculturate it anew in their own particular milieux. This thesis is not simply false, but it is coarse and lacking in precision. The New Testament was written in Greek and bears the imprint of the Greek spirit, which had already come to maturity as the Old Testament developed. True, there are elements in the evolution of the early Church which do not have to be integrated into all cultures. Nonetheless, the fundamental decisions made about the relationship between faith and the use of human reason are part of the faith itself; they are developments consonant with the nature of faith itself.'
The context is, of course, slightly different, but the same can be, and should be, applied to the Latin rites. It was not just an initial inculturation which made them Latin, rather what makes them Latin is that they are inherently founded in the Latin culture from which they come. No more Latin, no more Latin rite - instead all we will eventually have are group of losely related local rites which develop according to local traditions rather than the two thousand year liturgical tradition of the Roman Church.
Minulta on muuten mennyt vähän ohi, miksi pidetään niin tärkeänä, että messu olisi juuri latinaksi? Eikö saman asian ajaisi, jos se olisi tridentiinisen messun muotoinen, mutta millä tahansa kielellä? Jos vielä olisi messukirjat mukana, niin tuskinpa edes vieraalla kielellä toimitettu messu tuottaisi sen enempää vaikeuksia kuin latinankielinen latinaa osaamattomalle. Meillä ei ortodoksisessa kirkossa ole tapana kuljettaa liturgiakirjoja mukana kirkossa (mihin on tietysti ihan luonnollinen syys, koska ei ole penkkejä eikä siten myöskään kirjatelineitä joihin sen kirjan voisi asettaa), mutta silti ei tuota mitään sen suurempia vaikeuksia osallistua liturgiaan jollain vieraalla kielellä, koska se on kuitenkin about samanlainen kaikkialla.
I apologize that I keep on answering in English, but it is far easier for me to do so in my mothertongue. I hope you guys inderstand me okay.
We're quite lucky at St. Henry's Cathedral, in my opinion, that is compared to what I've heard about other parishes around the world. We use Latin in parts of the Mass and use Gregorian chant. Were these to be taken out of the Novus Ordo, it would essentially be devoid of anything Roman. Ubfortunately, this is already the case in many parts of the world where the use of Latin has been completely abandoned and where they sing Protestant worship songs.
Paul, I couldn't agree more!
Of course we can have Masses of the Latin rite celebrated in different languages. But, and this is fundamentally important, they must DERIVE their existence wholly from the Latin original - Latin being the liturgical language of the Roman Rite for all eternity. And without always keeping Latin alive in Liturgy, it cannot be understood how the universal Rite could be developed.
Sitäpaitsi messun voi ymmärtää (tai olla ymmärtämättä niin monella tavalla ja tasolla... kieli ei ole se tärkein.
Mielestäni ainakin, kun joku henkilö on oikein läheinen, ei tarvita sanoja välittämään läheisyyttä, ainakaan paljon. Sama pätee Jumalaan. Todella läheisiä ollaan vasta, kun todella osataan olla hiljaa yhdessä...
Jossain mielessä rituaalin aina toistuva samanlaisuus ainakin minulla lisää turvallisuuden tunnetta! Ei pidä väheksyä myöskään lasten kykyä kokea kauneus ja pyhyys -ilman sanojakin, ehkäpä erityisesti siten.
Mutta nämä nyt on vaan hörhön muusikon ajatuksia ;-)
Lähetä kommentti