Historian havinaa

Kalevi Vuorelan "Finalandia Catholica" (1989) tietää kertoa hiippakuntalaistemme asenteesta vanhaa liturgiaa kohtaan 1960-luvulla seuraavaa:

Konsiilin [Vatikaanin 2. konsiili] lupaamat uudistukset otettiin Suomessa aluksi vastaan epäröivin ja sekavin tuntein. Kun Kellojen Kutsu järjesti mielipidetiedustelun kansankielin käytössä liturgiassa, 35 % oli sitä mieltä, että roomalaista liturgiaa ei saanut muuttaa kielen eikä muodon suhteen. Vain 8% kannatti latinan kielen poistamista liturgiasta, näistäkin puolet halusi säilyttää gregoriaanisen laulun. Monien mielestä kansankielen käyttö kaksi- tai monikielisissä seurakunnissa loi keinotekoisia raja-aitoja ja heikensi seurakuntien yli kielirajan ulottuvaa yhteistyötä kohtuuttomasti. Muutamat arvelivat kyllä, että kansankieli voisi lisätä seurakuntalaisten osallistumista messuun.. ... Monia silti vaivasi epävarmuus sekä huoli arvokkaiden liturgisten tapojen ja muotojen häviämisestä. He arvelivat, että niiden mukana katoaisi myös osa uskon sisällöstä.