Listaanpa kolme tärkeintä toivettani liturgian kehittämisessä:
1) Kommuunion vastaanottaminen polvistuneena kielelle. Näin osoitamme Jumalalle suurinta kunnioitusta ja nöyryyttä. Miksi meidän pitäisi antaa hänelle itsestämme vähemmän?
2) Messun vietto versus Deum eli ad Orientem. Papin toiminnan kohteena on ensisijaisesti Jumala. Me odotamme Kristuksen toista tulemista idästä, miksemme siis me kaikki, pappi mukaan luettuna, olisi kääntyneinä samaan suuntaan?
3)Latinalaisen riituksen ominainen kieli on latina ja sille sopivin musiikki on gregoriaaninen kirkkolaulu ja urkujensoitto. Miksi tämä kirkon toteamus ei toteudu, miksei sitä kunnioiteta? Muunlaiset kokeilut eivät vakuuta, ne lähinnä itkettävät, tylsistyttävät tai suorastaan naurattavat.
Minkälainen on sinun listasi?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
11 kommenttia:
Täysin sama lista. Roomalaisen kaanonin käyttö säännöllisesti olisi kiva lisä.
I was asked by a Finnish friend to respond to this. You are entitled to your preference, but do not give the impression that your preference for the Tridentine liturgy is an any way more respectful to the Novus Order.
The Eucharistic sacrifice is expressed completely in any liturgical version of the Mass. It may not be to your liking. Ask yourself why the traditional form of Latin Mass is not the norm here in Rome, and certainly in the Major Basilicas, and certainly the Holy Father would be using no other form. The Eucharistic Sacrifice is the Eucharistic Sacrifice, there cannot be one form of liturgy which is more superior to another. A few weeks ago I met with military chaplains who had been serving in Afghanistan. They tell of the profound spiritual experience of Mass celebrated in difficult circumstances, sometimes using the front of an armored vehicle as an altar, the priest wearing combat gear and helmet with just a stole with a background of gunfire and explosions. This is no less worthy a celebration of the Eucharist than the finest music and choir in the most beautiful church. It is fine for you to have your personal liturgical preference, but it is not superior to mine when I celebrate in Irish, Italian or English, I prefer to give Communion in the hand and, just like the Holy Father, I face the congregation.
To the former "Anonymous" ; please note that this blog is devoted to our roman liturgical patrimony here in Finland. Please also note, that nobody is speaking anything about the Novus Ordo not being the same Eucharistic sacrifice, as the tridentine (or most any liturgy approved by the church) mass.
If you have other liturgical preferences/ spiritual preferences and you are annoyed by these here shown, please feel free to not come here again!
All the best.
Kyllä anonyymit voivat esittää kommenttejaan. Kuten anon. nro 3 totesi, ei artikkelissa ole mitään puhettä messun muodosta (vanha tai uusi). Kysymys on liturgisista tavoista, jotka ovat vanhassa messussa normi, uudessa pääosin suositeltu optio.
Suositeltu optio: kirkon lain ja ohjeiden perusteella normaali kommuunion vastaanottamistapa on kielelle. Alttarin sijoittamisesta toivotaan, että messua voidaan viettää myös alttarin takaa kansaa päin, mutta EI SANOTA, että se olisi välttämätöntä. Kirkolliskokous yksiselitteisesti halusi pitää latinan liturgian pääkielenä.
Mitä paaviin tulee, hän on nyt muutaman vuoden ajan todellakin jakanut kommuunion niin, että sitä varten on polvistuttu ja kaikki ovat saaneet sen suoraan suuhun. Hän on myös useamman kerran viettänyt messua ad orientem. Lisäksi hän on toistuvasti kannustanut ja näyttänyt esimerkkiä latinan ja gregorianiikan sekä polyfonian käytöstä.
Liturgisia makuja saa olla monia. Mutta se, mistä en pidä, on, että joku kyseenalaistaa katolisten uskovien oikeuden edistää sellaista liturgista kehitystä, jota nykyinen paavi on jo kymmenien vuosien ajan tavoitellut.
Olisiko liikaa vaadittu jos joka seurakunnassa olisi vanha messu edes kerran kuussa? Mikä siinä on niin vaikeaa? Eikö Suomen papisto osaa tarpeeksi latinaa vai onko kyse jostain muusta?
Vanha messu kerran kuussa täällä lienee valitettavasti utopiaa. Papisto ei ole siitä riittävän kiinnostunutta ja muualtakin tuntuu olevan kovin hankalaa saada säännöllisiä käyjiä. Olemme syrjässä ja epäkiinnostavia.
Saamme sitten huolehtia "sielujemme autuudesta" ihan itte -mikä onkin ollut jo tiedossa ainakin minulla...
*huokaus*
Onko se hyväksyttävä syy vanhan messun viettämättömyydelle, että papisto ei ole siitä riittävän kiinnostunutta? Jos kansa on kiinnostunutta ja kaipaa säännöllistä vanhaa messua, eikö pappien pidä ottaa tämä kaipaus heitä velvoittavana huomioon?
Onko piispaa ja pappeja lähestytty tässä asiassa riittävän pontevasti ja riittävällä joukolla, esimerkiksi useiden henkilöiden allekirjoittamien kirjallisten pyyntöjen kanssa, vai huokaillaanko vain omassa yksinäisyydessä ja ollaan nyreissään, kun ei joku toinen saa tätä asiaa edistymään?
Sellaisen piispalle osoitetun kirjallisen pyynnön lukuisin allekirjoituksin voisi varmasti saada aikaiseksi?
Siitä vaan semmosta sitten tekemään, keitä se kiinnostaa! Eiköhän allekirjoittajia löydy, jos joku listan tekee. itseäni se kyllä voisi kiinnostaa semmoiseen messuun tulla, mutta ekstravaivaa en sen eteen ala näkemään.
Gregorius-yhdistyksen johto vieraili keväällä piispan luona, joka ilmeisesti oli myönteinen sille, että kuukausittain voisi vanhaa messua viettää katedraalissa.
Sen jälkeen asia ei ole edennyt, koska Suomesta sellaista pappia ei löydy, joka tuon vastuun haluaisi tai voisi ottaa. Ja ulkomaiset papit voivat kyllä käydä mutta ilman sen kummempaa tukea. Se on "teidän oma asianne".
Ecclesia Dei -toimikunta toimittaa Suomeen pian listan mahdollisista vierailevista papeista. Sitten ehkä saadaan jotakin käyntiin.
Ongelma vierailujen vähyydessä on ollut se, että isä Durham on saanut vastuulleen Lausennessa toimivan jonkinlaisen kappeliseurakunnan, eikä hän pääse sieltä paljon pois.
Lähetä kommentti