Kokoustunnelmia

Gregorius-yhdistyksen vuosikokous pidettiin tänään johtokunnanvaihtotunnelmissa. Noin kolmivuotisen kautensa päätti melkein koko johtokunta. Aika on tehnyt tehtävänsä, ja nyt eletään uudessa tilanteessa. Olennaiset tiedot löytyvät Gregorius-yhdistyksen sivuiltakin, mutta tässä vielä:

Gregorius-yhdistyksen vuosikokous on valinnut yhdistykselle uuden johtokunnan. Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Diana Kaley ja muiksi jäseniksi Joonas Lindström, Markus Mäkelä, Marko Pitkäniemi ja Katri Tenhunen. Moderaattorina jatkaa isä Antoine Lévy OP. Kokouksessa käydyssä keskustelussa toivottiin traditionaalisen liturgian järjestämiseen liittyvien kysymysten ja epäselvyyksien selvittämistä ja todettiin, että pyritään jatkossa järjestämään katedraalissa säännöllisesti messuja ja muita tilaisuuksia, joita moderaattori tai joku muu pappi voisivat viettää.

Pari huomiota. Ensinnäkin näyttää siltä, että isä Antoine Lévy OP, yhdistyksen moderaattori, on innostunut ajatuksesta, että hänen viettämistään vanhoista messuista voitaisiin ilmoittaa ajoissa ja että niitä voisi viettää jollakin tavalla säännöllisesti myös katedraalissa. Toisekseen hän opiskelee vanhan dominikaaniriituksen viettämistä. Tämä kaikki on varsin ilahduttavaa! Vielä tosin ei tiedetä, milloin säännöllinen, aikaisempaa paremmin ilmoitettu ja ennakoitavissa oleva toiminta voisi alkaa.

Toinen huomio on se, että tässä hiippakunnassa tuntuu sinnikkäästi olevan vallalla käsitys, että vanhaa messua kohtaan ei ole juurikaan aitoa kiinnostusta, ja sen takia vanhan liturgian edistämistä ei pidetä tarpeellisena. Toivottavasti mukana ei ole vastustusta ja pelkoa, sillä niitä on paljon vaikeampi voittaa kuin tietämättömyyttä. Toivottavasti paimenet voisivat nähdä, että uskovilla voi olla myös liturgiseen spiritualiteettiin liittyviä tarpeita, jotka ovat aivan asiallisia mutta myös todellisia. Ja Suomessakin on vanhassa messussa toistuvasti käyviä uskovia useita kymmeniä. Ei se ole parin harvan "friikin" päähänpinttymä Suomessa eikä muuallakaan, niin kuin viestit eri puolilta maailmaa kertovat.

Vanhaan liturgiaan liittyy, hyvin vietettynä, suuri mysteerin ja pyhyyden kokemus, jota edesauttavat tuohon liturgiaan liittyvien eleiden kieli, musiikki, hiljaisuus ja rukouksen suunta. En voi olla mainitsematta, että toki lähes nämä kaikki kohdat voidaan toteuttaa myös uudemmassa liturgiassa, mutta käytännössä niin ei sittenkään tehdä. Mutta kumpi on lopulta yksinkertaisempi ja loogisempi ratkaisu: sallia vanhan messun olemassaolo – ja tarjota liturgisesta traditiosta kiinnostuneille toiveiden täyttymys – vai yrittää muuttaa uuden messun viettotapoja traditionaalisemmaksi – ehkä joidenkin pettymykseksi?

Mitä milläkin ratkaisulla saavutettaisiin? Minkälaista kirkkoa sillä rakennettaisiin? Minkä viestin mikäkin lopulta antaisi? Siinä kysymyksiä, joihin mielestäni kannattaa vastata vasta sitten, kun on lukenut huolellisesti paavi Benedictuksen kirjeen piispoille Summorum Pontificum -asiakirjan johdosta.