This would all be a matter of terminology were it not for the purpose of the Holy Father: he sees the two forms of the rite as "mutually enriching." Most people seem to understand this in terms of enriching the older form with some of the prefaces of the newer form, and the celebration of some of the new saints; and enriching the newer form with the sense of the sacred that is found in proper celebrations of the older form.
I wonder whether we might also look for other more particular ways in which the older form could enrich the celebration of the Missal of Paul VI. The Holy Father himself, writing in "The Spirit of the Liturgy" suggested that the recitation of the canon in silence would be a good option to have available. He also suggested the possibility of using both the priestly prayers before Holy Communion. Pope John Paul quoted the scriptural prayer that the priest used to say before receiving from the chalice. There are several devotional prayers said secreto (the aufer a nobis, the oramus te and the placeat tibi for example) which the priest could say without in any way disrupting the flow of the newer rite. I have also heard that Cardinal Estevez was in favour of introducing the older offertory prayers as an option in the 2000 edition of the new Roman Missal.
I hope that in due course, considerable latitude will be explicitly allowed for priests to introduce elements of the usus antiquior into celebrations according to the ordinary form. Many priests have done so for a while now, perhaps wondering a little in conscience occasionally. Removing such scruples would be very much in accord with the project of Summorum Pontificum and would allow the ordinary form of the rite to undergo a slow and organic correction.
sunnuntai 2. syyskuuta 2007
Vanhan ja uuden keskinäisestä vaikutuksesta
Ystävämme isä Finigan kirjoittaa blogissaan auki joitakin ajatuksia vanhan ja uuden muodon mahdollisista ja toivottavista vaikutuksista toisiinsa. Mielenkiintoista luettavaa! Alla katkelma:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Liturgioiden keskinäinen vaikutus on toki suotavaa, varsinkin kun kirkonmiehet ovat ymmärtäneet vaikutussuunnan oikein, VOM -> NOM. Rohkenisin sanoa, että toinen suunta ei paljon hyvää voi saada aikaan, lähinnä rappiota, perinteiden hävitystä ja murheellista simplifikaatiota. Ekumenian saralla on sama tilanne, totuuden täyteyteen on vaikea ympätä enää mitään lisää hereetikoilta ja skismaatikoilta (ööö... eiku siis 'erossa olevilta sisarilta' piti sanomani, sorry), kun se on jo niin täynnä ;) Vai keksisikö joku jotain hyvää importeerattavaa Novus Ordosta? Älkää nyt mainitko mitään kansankielistä tai aktiivista osallistumista! Kirkkokahvit ehkä...?
"Vai keksisikö joku jotain hyvää importeerattavaa Novus Ordosta?"
Vastataanpa provokaatioon hieman provosoiden, vaikka vanhan messun tuloon erittäin positiivisesti suhtaudunkin:
a) Kansankieli messun vaihtuvissa osissa. Messuliturgia vietettiin alunperin kreikaksi (ja arameaksi), siis kansankielellä. Latina, tosin kansankieli sekin, tuli liturgiseksi kieleksi lännen teologian kielen ohella vasta v. 300-luvun loppupuolella, myös Roomassa.
b) Kommuunio molemmissa muodoissa myös maallikoille. Tämä alkuperäinen, 1200 ensimmäisen kristillisen vuoden vakiokäytäntö mahdollistui taas NO:n myötä.
c) Laajempi Raamatun käyttäminen liturgiassa. NO on tuonut laajemman kierron VT:n ja UT:n teksteihin ja täten Jumalan sana tulee liturgiassa kattavammin esille.
- Exsurge Domine
Jäitä hattuun, pääinkvisiittori Torquemada, onhan siinä uudessa hyvääkin (ainakin heleposti pystyy soittaan luterilaisia jumiksia ja katskumessuja, kun kaava on melkeen sama, ainakin ulkoisesti...:-( ).
Mun mielestä nuo lukukappaleet ihan hyvin voi lukea kansan kielellä. Se oli myös enenevässä määrin tapana silloin 60-luvulle tultaessa, käsittääkseni.
Tarkoitushan ei ole paluu vanhaan, ei 1800-luvulle eikä liioin 100-luvulle. Aikakone kun on edelleen keksimättä, se ei ole mahdollista. Jokainen aika ja aikakausi on Jumalan aika, tehkäämme siitä siis sellainen!
Minun mielestäni tarkoitus on sen ikiaikaisen pyhyyden löytäminen taas ja aina uudestaan, siitä uuden liiton uhrista, jonka Kristus on meille antanut. Orgaanisesti aikojen saatossa kehittynyt liturgia (eli "vanha messu") ja sen eteenpäin vieminen, siinä mielessä myös (orgaaninen) kehittäminen tai oikeammin, kehittyminen, on se juttu.
NOM:in ongelma onkin juuri se ei-orgaaninen kehitys; liturgia, joka suurinpiirtein yhdessä yössä kehitetään muutaman innovatiivisen liturgikon voimalla, ei voi olla lähtökohtaisesti kovin toimiva.
Kuitenkin, kirkko päättää sakramenteista ja niiden vietosta. Älkäämme luulko olevamme viisaampia kuin Jumalan kirkko ja sen näkyvä pää, Pietarin seuraaja. Molemmat messun muodot voivat ja niiden tulee voida, rikastuttaa toisiaan.
precibus, P
MI, täällä Espanjan lämmössä ne jäät sulavat nopeasti ;)
Exsurge Dominelle:
1) En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi messun "vaihtuvia" osia hingutaan aina kuultavaksi kansankielellä. Tämä outo tapa on vallalla esim. Henrikin klo 9.45 messussa, vaikka väkeä on joka maailmankolkasta. Taustalla on tietenkin ajatus, että kansa on niin tyhmää, että a) se ei ymmärrä mitään latinasta, b) se ei osaa lukea painettua kansankielennöstä messukirjasta tai -lärpykästä, c) latina on Paha Asia. Tämä asenne on todella keskiaikainen sanan negatiivisessa konnotaatiossa. Modernissa maailmassa ihmiset a) osaavat kieliä, b) ovat lukutaitoisia, c) pyrkivät sivistymään. Sanoisin, että kansa on juuri niin tyhmää kuin sen oletetaan olevan. Jos ei lapselta vaadita mitään, ei se mitään opikaan. Latinan käyttö kautta liturgian on messun yhtenäisyyden, harmonian ja Pyhän Tyylikkyyden kannalta keskeinen seikka. Tämä EI tietenkään sulje pois mahdollisuutta keskeyttää messu evankeliumin jälkeen kansankielisiä lukukappaleita ja saarnaa varten.
Ja mitä tulee lopuksi vielä ymmärtämiseen: käykääpä joskus kesällä esim. Henkan iltamessussa klo 18 sunnuntaina ja katsokaa, miten täysi kirkko vastailee innokkaasti kauniilla suomenkielellä kuin yhdestä suusta papin sanoihin toteuttaen mitä kauneimmalla tavalla Vat II:n toiveita aktiivisesta partisipaatiosta XD (<- *ironiaa*)
2) Mielestäni kahden muodon rajaaminen kleriikeille on vain hienoa pappissäädyn primaatin korostamista. Ei se sanguis autuaaksi tee. Sitä paitsi veren jakamisessa on jättimäisiä vaaroja, kun ihmiset törkkivät kalkkia miten sattuu. On suoranainen ihme ettemme useammin kuivaa Kristuksen verta kirkon lattialta!! Deo gratias... Ehkä pyhät enkelit varjelevat maljaa?
3) Tähän bibliajuttuunkin sisältyy outoja presuppositioita: a) Kansa ei lue Raamattua kirkon ulkopuolella, b) kansa ei omista Raamattuja, c) kansa ei ole lukutaitoinen, joten sille pitää lukea ääneen etc. Todella vanhanaikaista, eikö totta? Luther ei pitäisi näistä väitteistä! NO:n lukukappalesysteemissä on myös vakavia ongelmia. Joitain tekstejä toistetaan hyvin usein (esim. sama evankeliumi su ja ma) ja lisäksi lukukappaleista on sensuroitu pelottavia ja liian hurjia kohtia ;).
Ave,
Malleus hæreticorum Tompalle:
"Taustalla on tietenkin ajatus, että kansa on niin tyhmää, että a) se ei ymmärrä mitään latinasta b) se ei osaa lukea painettua kansankielennöstä messukirjasta tai -lärpykästä, c) latina on Paha Asia. Tämä asenne on todella keskiaikainen sanan negatiivisessa konnotaatiossa."
- Asialla ei ole mitään tekemistä tyhmyyden kanssa, mutta kielitaidon kanssa sillä on paljonkin tekemistä: harva fiksu lapsi osaa latinaa, mutta kansankieltä/-kieliä kylläkin. Sanoisin, että nykymaailmassa ulkomaalaiset oppivat tai osaavat messun vaihtuvien osien osalta kansankieltä latinaa sukkelammin. Kohdan c) pointtia en allekirjoita sellaisenaan, sillä kirkon elämässä tiiviisti mukana olevissa ihmisissä on paljon sellaisia, jotka pitävät latinaa liturgisesti kauniina ja toivottavana kielenä. Toki poikkeuksiakin löytyy (useimmiten näiden V2 "todellisen hengen" tuntevien "edistyksellisten" riveistä).
Kirjoitit: "Modernissa maailmassa ihmiset a) osaavat kieliä"
- Vrt. edellinen, latinaa harvemmin, koska sitä ei liturgian ulkopuolella käytetä. Ennen oli toisin.
"b) ovat lukutaitoisia"
- Alle 7-vuotiaat pallerot eivät yleensä ole (mm. meidän perheessä useampia). Kotona huomaa, kuinka liturgia kieli ja sisältö on tarttunut palleroiden ajatuksiin ja leikkeihin. Kuinkahan olisi latinan kanssa? Aika kauan myös kestää, ennen kuin kouluikäinen lapsi oppii sujuvasti seuraamaan kaksikielistä "lärpykkää", mutta harjoitus kai tekisi maestron.
"c) pyrkivät sivistymään."
- Varmasti, tosin latinan tai muiden ns. klassisten kielten osaaminen nykypäivänä ei ole mikään yleinen sivistyksen mittatikku tai kriteeri.
"Latinan käyttö kautta liturgian on messun yhtenäisyyden, harmonian ja Pyhän Tyylikkyyden kannalta keskeinen seikka. Tämä EI tietenkään sulje pois mahdollisuutta keskeyttää messu evankeliumin jälkeen kansankielisiä lukukappaleita ja saarnaa varten."
- Kyllä, mutta mikäli yhtenäisyyttä pidetään kriteerinä, täysin kansankielinen messu täyttää myös tämän kriteerin. "Pyhä Tyylikkyys", mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, on monesti makuasia.
"2) Mielestäni kahden muodon rajaaminen kleriikeille on vain hienoa pappissäädyn primaatin korostamista. Ei se sanguis autuaaksi tee. Sitä paitsi veren jakamisessa on jättimäisiä vaaroja, kun ihmiset törkkivät kalkkia miten sattuu. On suoranainen ihme ettemme useammin kuivaa Kristuksen verta kirkon lattialta!! Deo gratias... Ehkä pyhät enkelit varjelevat maljaa?"
- Läntinen kirkko ei nähnyt asiassa ongelmaa kalkin tarjoamisessa ensimmäiseen 1200 vuoteen, ja itäinen kirkko ei ole nähnyt tässä ongelmaa koskaan. Mitä taas tulee "pappissäädyn primaattin", niin en voi kuin ihmetellä. Eikö NO:a ole juuri kritisoitu traditionalistien toimesta liiasta "pappiskeskeisyydestä" (liturgiassa huomio keskittyy seurakunnan kanssa kasvokkain olevaan pappiin, ei messu-uhriin ja Jumalaan)? Sitä paitsi, ymmärtääkseni seurakunnan mukana messuun osallistuva (ei messua viettävä/lausuva) pappi sai vanhassakin messussa kommuunionsa vain yhdessä lajissa.
"3) Tähän bibliajuttuunkin sisältyy outoja presuppositioita: a) Kansa ei lue Raamattua kirkon ulkopuolella, b) kansa ei omista Raamattuja, c) kansa ei ole lukutaitoinen, joten sille pitää lukea ääneen etc. Todella vanhanaikaista, eikö totta? Luther ei pitäisi näistä väitteistä! NO:n lukukappalesysteemissä on myös vakavia ongelmia. Joitain tekstejä toistetaan hyvin usein (esim. sama evankeliumi su ja ma) ja lisäksi lukukappaleista on sensuroitu pelottavia ja liian hurjia kohtia ;)."
- Subjektiivisten ennakkoluulojeni perusteella sanoisin, että aika monet ns. "sunnuntaivelvollisuuden" täyttäjät eivät messun ulkopuolella Raamattua lue. Mitä enemmän he siis sitä messussa kuulevat, sen parempi heille. Jos lukevat niin hyvä, mutta kertaus on opintojen äiti. Mitä "toistoon" tulee niin eikös vanhassa messussa ole käytössä vain yksi tekstien kierto (NO:n kolmen sijasta)? Nopea vilkaisu hiippakuntamme ordoon ei vahvista väitettäsi su ja ma evankeliumitekstin (perikooppi) samuudesta, mitä siis tarkoitit tällä? Ja evidenssiä kehiin siitä sensuurista: mitä vanhassa messussa luettuja jakeita on "sensuroitu" uudessa?
- Exsurge Domine
Mielenkiintoista.
Kalkin jakamisesta:
VASTUSTAN AIVAN EHDOTTOMASTI KALKIN JAKAMISTA KANSALLE. Jos me uskomme Kristuksen todelliseen läsnäoloon eukaristiassa, on kalkin jakaminen meillä käytössä olevalla tavalla TODELLAKIN VASTUUTONTA. Ainoa mahdollinen tapa kahden muodon jakamiseksi on mielestäni se, että pappi "dippaa" ja antaa Kristuksen Ruumiin ja Veren yhdellä kertaa uskoville -- tietenkin silloin kielelle.
Messun kielestä:
Kyllä paras ja nykyaikaan parhaiten sopiva liturginen kieli on latina. Se tuo jumalanpalvelukseen sen universaalisuuden, ajattomuuden ja mysteerin, joka sille kuuluu katolisen uskomme perusteella. Vain sen avulla me voimme kaikkialla maailmassa todella tuntea kuuluvamme yhteen ja samaan kirkkoon ja, yhteisissä osissa, osallistua liturgiaan äänemme avulla.
Tämä ei edelleenkään poista sitä, mitä esim. arvon "Unbefleckte" totesi, nimittäin että kansankielen käyttäminen lukukappaleissa on ihan hyvä juttu.
...Ja meidän vilkkaat palleroiset rukoilevat ave Mariansa jo latinaksi... (niin, myös se 2,5-vuotias... se on sen mielestä "coolia", koska koko perhekin rukoilee, ja isosisko osaa...)
Oppia ikä kaikki. Kalkkia ei kansalle, vai onko vaikeuksia uskoa, että Herra todella on läsnä ruumiineen ja verineen, sieluineen ja Jumaluuksineen, molemmissa muodoissa? Mysteeriä kehiin, folks! Jos ei mysteerit kiinnosta, on vanha messu väärä paikka! Kirkon nykyinen liturginen perinne sallii myös "vähemmän mystisiä" muotoja -kunhan uskon premissit pysyvät.
precibus, P
Ad quietus:
"Ainoa mahdollinen tapa kahden muodon jakamiseksi on mielestäni se, että pappi "dippaa" ja antaa Kristuksen Ruumiin ja Veren yhdellä kertaa uskoville -- tietenkin silloin kielelle."
- Nihil obstat. Itse otan aina kielelle, ja yritän olla mahdollisimman tarkkana kalkin kanssa.Prekonsiliaarinen käsitys tästä "intictio panis" -käytännöstä on kuvattu mm. täällä: http://www.newadvent.org/cathen/04175a.htm
Ad precibus, P:
"Ave Maria"
No onhan se coolia :-).
"Kalkkia ei kansalle, vai onko vaikeuksia uskoa, että Herra todella on läsnä ruumiineen ja verineen, sieluineen ja Jumaluuksineen, molemmissa muodoissa?"
Tulet tähän vähän liian suurella tilannenopeudella. Se, myönnetäänkö kalkki kansalle, ei liity millään tavalla siihen, onko Kristus läsnä täydellisesti molemmissa muodoissa. Jos jonkin mielestä liittyy, hän on hereetikko.
-Exsurge Domine
En ulkopuolisena ota kantaa siihen, mitä teidän pitäisi tehdä maljan kanssa, mutta minua on ihmetyttänyt, miten katolisessa kirkossa uskalletaan antaa malja jokaisen osallistujan käteen. Eikö vaara olisi paljon pienempi, jos jakaja pitelisi maljaa kädessään, eikä maljaa siirreltäisi kädestä käteen?
Kuten oletettavasti tiedätte, meillä ehtoollinen jaetaan molemmissa muodoissaan nykyisen käytännön mukaan normaalisti lusikalla maljasta. Avustaja pitelee alla liinaa. Yleensä selvitään ilman ongelmia, mutta kerran näin kun huivipäämummo teki ristinmerkin ehtoolliseen osallistumisen jälkeen (sellainen oli kuulemma ennen vanhaan tapana Suomessa) ja osui samalla kädellään maljaan, josta kaikkien kauhuksi läikähti hieman ehtoollista lattialle. Tuollaisia tapauksia varten on olemassa tarkat säännöt, ja tuossa tapauksessa käsittääkseni kivilattia pyyhittiin liinalla, joka poltettiin. Mikäli kyseessä olisi ollut puulattia, se olisi kai purettu siitä kohdasta.
Jaakobin liturgiassa, jota toimitetaan korkeintaan muutaman kerran vuodessa (P. Jaakobin ja jossain myös muiden seemiläisten isien muistopäivinä, mutta joka paikassa ei välttämättä lainkaan), ei jaeta lusikalla, vaan Kristuksen ruumiin pappi jakaa kädellään joko suoraan suuhun tai vaihtoehtoisesti käteen, ja Kristuksen veren jakaa diakoni maljasta (diakoni pitää maljaa kädessään ja ehtoolliseen osallistuja juo sen reunasta). Jaakobin liturgiassa suurimpana vaarana taitaa kyllä olla käytettävästä leivästä johtuen, että murusia putoilee lattialle, erityisesti silloin, jos Kristuksen ruumis jaetaan käteen eikä suoraan suuhun. Mutta latinalainen leipähän ei murene... ;)
Mielenkiintoista. Tuo tapa jakaa ehtoollsta (eli pyhää kommuuniota, kuten me usein sanomme) lusikalla olisi kyllä aika hyvä lännessäkin. Ainakin kaikki ottaisivat sitten samalla tavalla ja ei tarvitsisi arpoa "käteen vai kielelle".
Ehdottomasti kielelle, sanon minä. Pyhän sakramentin käsittely kuuluu papistolle, vihityille käsille.
Trenton messussa toki kommuuniokuri on selvä; polvilleen ja p.hostia kielelle, jokaiikalle, joka on tietty valmistautunut hyvin tähän arvokkaista arvokkaimpaan kohtaamiseen...
Lähetä kommentti