sunnuntai 26. elokuuta 2007
Vanhaan messuun osallistumisesta
Ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet vanhassa messussa ja ovat kiinnostuneita siitä, eivät ehkä tiedosta, kuinka actiivista participaatiota (aktiivista osallistumista) vanha messu itse asiassa vaatii novus ordoon verrattuna. OK, voit tietenkin saada messusta jotain irti, jos vain katselet mitä tapahtuu tai rukoilet ruusukkoa tms. koko messun ajan. Mutta messun hengellisiin aarteisiin pääsee kiinni täydellisesti vasta sitten, kun rukoilee itse papin mukana (ks. esim. Pius X:n ja pyhän Josémaria Escrivan, Opus Dein perustajan kommentit asiasta). Novus Ordossa eli nykymeiningissä riittää, jos kuuntelet satunnaisesti sitä, mitä pappi nyt siellä kivipöydän (tai Artek-puualttarin) ääressä sattuu jorisemaan, muun ajan voi käyttää esim. sunnuntaiostoslistan pohdintaan tai kersojen komentamiseen tai tekstiviestin lähettämiseen avopuolisolle. Vanhan messun vaatimukset ovat loppujen lopuksi aika radikaalit: kansa voi ja kansan pitää rukoilla samoja rukouksia kuin pappikin, ristinmerkistä muuttumiseen ja loppusiunaukseen asti. Voiko aktiivisempaa osallistumista olla kuin muuttumissanojen toistaminen hiljaa mielessä papin perässä: hoc est enim Corpus meum, hic est enim Calix sanguinis mei?!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
12 kommenttia:
Mitä? Vai ostoslistan miettimistä messussa - ei kai:) Mikä estää ajatuksia harhailemasta vanhassa messussa... tai uudessa muuttumissanojen toistamisen mielessään? Ei sitten mikään, paitsi oma valppaus ja tahto.
Tänään tosin kauhulla ajattelin tulevaa lokakuun messua, jossa kersat mellastavat ja aikuiset lärpättävät. Ihmiset voivat käytöksellään pilata nekin messut... Suorastaan hirvittää. Hiljenny siinä sitten, huh. Etupenkkiin, etupenkkiin!
"mitä pappi nyt siellä kivipöydän (tai Artek-puualttarin) ääressä sattuu jorisemaan"
"muun ajan voi käyttää esim. sunnuntaiostoslistan pohdintaan tai kersojen komentamiseen tai tekstiviestin lähettämiseen avopuolisolle."
Minusta se todella asiaton kommentti.
Anteeksi, mutta näytä siltä, että ette ymmärrä vielä Uutta Ordoa.
Messun muodosta viis, kunhan se vietetään rubriikkien mukaisesti ja Kristuksen uhrin edessä palvoen.
Jo ammoisista ajoista alkaen kirkon isät ja kirkkoisät ja paavit ja pyhimykset ovat muistuttaneet, että oikeaa aktiivista osallistumista messuun ei ole ensi sijassa jatkuva aktiviteetti, ääneen pääseminen, vaan se rukouksen henki, jossa tunnelmana on osallistua Kristuksen uhriin. Illalla saan käsiini kirjan, jota voin siteerata paremmin.
Riittäköön tämä nyt niiden terveisten kanssa, että vanhan messun ystävien on yhtä väärin suhtautua kyynisesti uuteen messuun (virheisiin kyllä, mutta ei itse muotoon) kuin on väärin uuden messun kannattajienkin väittää, että vanhassa messussa olisi jotakin huonoa sinänsä.
Piispakin omassa dekreetissään muistutti: "2. Pyydän kaikilta uskovilta keskinäistä kunnioitusta. Erilaiset liturgiset mieltymykset eivät missään tapauksessa saa seurakuntalaisten henkilökohtaisissa suhteissa aiheuttaa suvaitsevuuden ja arvostuksen puutetta. Sellaiset asenteet eivät ole kristillisen lähimmäisenrakkauden mukaisia."
Hyvät lähimmäiset,
onko nyt niin, että huumorin kukka on täydellisesti lakastunut näin syksyn tullessa pikkuhiljaa? Ensimmäinen kommentti siitä sunnuntain ostoslistoista ja lasten ojentamisesta ja textareiden lähettelystä oli aika hauska. Osuvakin. Ei se mielestäni ollut tarkoitettu pahalla.
Toinen juttu onkin, että vaikka messussa on ihanaa saada olla rauhassa (kuten muussakin elämässä!), ei se aina välttämättä ole sitä, mitä Herramme meiltä haluaa. Olemme täällä maailmassa oppiaksemme rakastamaan ja kunnioittamaan toinen toisiamme. Rakkaus saattaa joskus olla käytännössä hankalaa, vaativaa, kovaäänistäkin (lapset!). Silti, meidät on kutsuttu rakastamaan, ei sanoilla, vaan teoissa ja totuudessa. Ja kantamalla toistemme kuormia me täytämme Kristuksen lain... Nyt riittää raamattu-sitaatit (ja vielä ilman viitteitä! Mrr.. kyllä nyt joku kohta tästäkin varmaan rähätää... olen pahoillani jo etukäteen...), toivotan kaikille siunattua viikkoa!
Huumoria tai ei, tarpeetonta vastakkainasettelua piti kai vältää? Valitettavasti tämä ja tuo polkupyöräkuva eivät toteuta tätä toivetta. Onko niin, että vanhan messun arvoa ei saa esille muutakuin kontroverssiasetelmalla? Ei todellakaan, mutta tällainen vaikutelma voi joillekin syntyä.
- Jussi
Noh noh, veljet Kristuksessa...
1) En tarkoittanut distraktiokohdalla sitä, ettei vanhaa messua voisi kuunnella huonosti, vaan sitä, että vanhasta messusta ei jää paljon mitään käteen, jos siihen ei todella aktiivisesti osallistu! Tämän olen itsekin kokenut muutamaan otteeseen. Uudessa messussa voi ottaa rennommin, koska se ei kansankielen ja kaiken ääneen lukemisen ynnä tehokkaan äänentoiston takia edellytä samanlaista panostusta ja tarkkaavaisuutta kuin vanha messu.
2)Motu proprion myötä on ilmennyt selkeästi se, että tietyt tahot haluavat käyttää mp:ta uudessa messussa esiintyneiden väärinkäytösten vähättelyyn tai totaaliseen haihduttamiseen. Räikeimpiä esimerkkejä tästä ovat eräät ulkomaiset (muistaakseni amerikkalaiset?) piispat, jotka latovat restriktioita Kauhean Trentomessun ympärille ja varoittavat sen vaaroista, kun samaan aikaan heidän hiippakunnissaan novus ordoa raiskataan oikein olan takaa. Novus Ordo on novus ordo, ja siitäkin saa tietenkin hienoa liturgiaa aikaiseksi, tätä en missään nimessä kiistä. Ennustan kuitenkin, että tulevaisuudessa vanhan ja uuden ordon väliset vertailut ja preferenssit kiellettäneen kokonaan, koska se olisi hyökkäystä forma ordinariaa vastaan ja kyseenalaistaisi sen statuksen. Nähdäkseni ei kuitenkaan ole vastakkainasettelua, jos käydään käsiksi ongelmiin ja yritetään poistaa ne. Ongelmia ja vikoja on takuulla lipsahtanut vanhaan versioonkin. Ja ei kai se Vetus Ordon vika ole jos se nyt sattuu olemaan niin upea ja mahtava verrattuna pikkuveljeensä ;))?
3)Maria Immaculatalle: oletko huomannut, että traditionalistipiireissä kukkii usein hyvinkin musta huumorin kukka? Loistava esimerkki tästä on erittäin hyvän New Oxford Review -lehden ihqut mainokset, käykääpä katsomassa: http://www.newoxfordreview.org/adgallery1.jsp
Ja vielä siitä polkupyöräkuvasta: mitäs vikaa siinä on? Kyse on kauniista itävaltalaisesta konfirmaatiomessusta, en edes tiedä onko kyse vanhasta vai uudesta messusta. Minusta kuvassa tuotiin kauniisti esille liturgian joustavuus ja symbolisuus. Pyörä on alttarin edessä symbolisoimassa matkaan lähtöä: nuoret lähtevät vaeltamaan elämän tietä eteenpäin. Moni saa varmaan vahvistuslahjaksi pyörän, ehkä kuvan pyörä on ollut messussa siunattavana ennen juhlatilaisuutta. Meiltä Suomesta puuttuu tällainen innovatiivisuus lähes kokonaan.
Mitä tuohon kuuluisaan polkupyöräkuvaan tulee, olen kuitenkin, sittenkin, sitä mieltä, että ei sen esittäminen ollut kohtuutonta.
Ainakin Gregorius-yhdistys sinänsä on tarkoitettu ylipäänsä puolustamaan kaunista, rubriikkien ja kirkon tradition mukaista liturgian viettoa (johon, kuten Vatikaani toistaa, uskovilla on OIKEUS) -- ja siihen eivät polkupyörät kuulu, ei uudessa eikä vanhassa muodossa.
Kyllä tuonkaltainen "vaihtelevuus" on kristillisen elämän ja koko pelastushistorian suurimman hetken arvolle täysin sopimatonta!
Kuten joku yllä totesi, huumoria voi toki olla, mutta varsinkin messun pyhän ja ikiaikaisen kaavan rikkominen tai sabotoiminen huumorin tai "läheisyyden" nimessä on hengellisesti katsoen rikollista. Siihen saa ja pitää puuttua. (Onneksi Suomessa ei siihen yleensä ole tarvetta.)
"...vanhasta messusta ei jää paljon mitään käteen, jos siihen ei todella aktiivisesti osallistu! Tämän olen itsekin kokenut muutamaan otteeseen."
Hmn. Jäin miettimään tuota. Ymmärrän, mitä kirjoittaja tarkoittaa ja aion toki perehtyä jollain tasolla etukäteen messun kulkuun jne. Ja minä hölmö, kun kuvittelin, että messussa saa olla RAUHASSA: ei tarvitse koko ajan olla vastailemassa. Että saisi vain istua rauhassa ja elää messun mukana, nuuhkien, ihmetellen, ihastellen, vastaanottaen, kunnioittaen, palvoen ja kiittäen.
Netin lukemani perusteella monilla ihmisillä on ollut ensimmäisillä kerroilla vähän ongelmia, kun ei tiedä missä mennään, ei löydy tekstit (missaalin plarausta) jne. Kun se on opittu, voi syventyä. Jokainen varmasti löytää oman tavan osallistua ja olla. Jos malttaisin, haluaisin vaan olla ja kokea Jumalan läsnäolon.
nim. LaudateDominum
pax et bonum (versio extraordinario!)!
Missale (tai siis missalette, pieni semmoinen) kandee toki olla mukana vanhassa messussa, mutta kyllä ilmankin pärjää, jos vaikka kotona tekee pohjatyötä. (verkostahan löytyy kaikkea mahdollista, jopa vanhaan liturgiaan. Pääinkvisiittori alias Torquemada, tai rakkahin Quietus, teillä olisi ehkä linkkejä? Esim 1962-messun kaava? Verkosta)
Nyt sytytän tässä kokon tuleen (kuvainnollisesti toistaiseksi) kun kysyn, onko teidän mielestä a) sopivaa b) velvoittavaa c) ei tärkeää että naishenkilöt peittävät päänsä? Kyseeessähän on vanha tapa, jota sivumennen sanottuna ei ole koskaan muutettu virallisesti. kanonisessa laissa v:lta 1917 on merkintä aiheesta, eli että pitää olla joku hattu, huivi tms (talebanit saa pysyä edelleen afganistanissa kyllä). Uudemmassa, onko se nyt 80-luvulla ilmestyneessä, ei ole mainintaa aiheesta.
Henk.koht mulla ei ole mitään sitä vastaan, että olisi huivit ym. Mantilla on aina tyylikäs. Mutta ei kait pakollinen...
precibus, P
Laudate Dominum:
voit hyvin osallistua messuun tekemättä mitään. Se saattaa ensi kerroilla olla jopa suositeltavaakin, koska jos samalla sählää liikaa papereiden kanssa, voi messu luiskahtaa ohi vähän turhankin nopeasti... Kannattaa osallistua messuun mietiskellen ja rukouksen hengessä ja samalla yhdistäen omat intentionsa pyhään Messu-uhriin. Sanojen määrä voi jäädä vähiinkin, jos siltä tuntuu.
Tomas de Torquemada:
Kiitos sanoistasi - ne rohkaisivat toteuttamaan intuitiotani.
T. LaudateDominum
Lähetä kommentti