Sakramentti kotiin?

Ruotsissa käydessäni osallistuin suureen pontifikaalimessuun. Palatessani paikalle kommuuniolta, huomasin, kuinka muuan nuori nainen piti sormissaan pyhää hostiaa siitä huolimatta, että kaksi miestä yritti puhua hänelle järkeä. Pitkän hetken jälkeen, nainen lopulta suostui syömään hostian.

Messun jälkeen ruotsalainen pappi jutteli naisen kanssa. Nainen oli halunnut viedä sakramentin kotiin palvottavaksi. Kuinka kaunis tavoite, mutta kuinka hurja ajatus!

Kommuunio on nautittava välittömästi. Kenelläkään ei ole oikeutta viedä sakramenttia kirkosta pois. Sakramentin väärinkäyttö on ehdottomasti tuomittava. Sehän on ihan oikea sakrilegio sanan varsinaisessa merkityksessä.

Tämä tapahtuma antaa jälleen yhden esimerkin ja syyn lisää sille vaatimukselle, että käsikommuuniosta on luovuttava.

Sanoista tekoihin

Aivan kuin kuiskaus olisi kuultu. Turussa on otettu käytännöksi jakaa kommuunio kahdessa muodossa niin, että pappi upottaa pyhän hostian kalkkiin ja antaa sitten kommuunion kielelle.

Tämä on erinomainen ratkaisu.

Ensinnäkin siinä toteutuu kommuunio kahdessa muodossa, mikä joillekin on tärkeää.

Toisaalta kielikommuunio on aina hyvin kunnioittava tapa vastaanottaa kommuunio. Siinä eukaristia ei ole vain ateria (leipä, jota revitään paloiksi ja syödään käsin) vaan todellakin jotakin yliluonnollista, kun me voimme ottaa vastaan Herran ruumiin sielumme ravinnoksi, ilman että meidän täytyy sitä käsin edes koskea — papin kädethän juuri on pyhitetty siihen tehtävään. Eihän käsikommuuniosta ulkoisesti ollenkaan aina välity pyhyys ja arvokkuus — Jumalan kohtaaminen. Uskovien sisäistä valmiutta en arvioi. Mutta onhan selvä, että jos jotakuta rakastaa paljon, hänelle haluaa näyttää parastaan.

Tämä tapa myös lähentää meitä merkittävästi ortodokseihin, jotka saavat kommuunionsa lusikalla molemmat muodot sekotettuina. Siitä tavasta olisi kiva kuulla lisää.

Onnittelut Turun seurakunnalle, joka on tehnyt hienon ratkaisun! On helppo uskoa, että se kasvattaa ei vain nykyisiä vaan myös tulevia katolilaisia yhä suurempaan eukaristiseen hurskauteen. Ja se, jos mikä, on tärkeää.