Tässä materiaalia, jota kannattaa suositella

Allekirjoita tukiadressi

Tukiadressi isä Finiganin puolesta:

http://www.petitiononline.com/tabletap/petition.html

Näytetään, että suomalaisetkin ovat sydämellisiä ihmisiä!

Onko kukaan ajatellut...

... mitä tämä tarkoittaa meille katolilaisille tämän päivän maailmassa?

Can. 831 §1. Except for a just and reasonable cause, the Christian faithful are not to write anything for newspapers, magazines, or periodicals which are accustomed to attack openly the Catholic religion or good morals; clerics and members of religious institutes, however, are to do so only with the permission of the local ordinary.

Tridentiininen messu Westminster katedraalissa

Hienoja kuvia Westminster katedraalista kesältä 2008.
Yksikään Englannin ja Walesin piispoista ei ollut läsnä.

http://www.traditionalcatholic.org.uk/DarioCardinalCastrillonHoyos/Introduction.html

Paavin puolesta

Kirche in Not -järjestön sivuilta:

After the outcry -- a prayer for Benedict

This coming Sunday, 22 February, coincides with the liturgical feast of the Chair of Peter. In it we remember the particular mission entrusted by Christ to the first Bishop of Rome. The international Catholic pastoral charity Aid to the Church in Need (ACN) is calling on all Catholics to make this day a day of fervent prayer for the Holy Father.

Pope Benedict XVI has been unjustly attacked. There has been a resurgence of the unsavoury and aggressive attitudes that many thought belonged to the past. There have been serious errors on the part of certain bodies within the Holy See, as was recognized by its press spokesman, Father Lombardi, S.J. These acknowledged mistakes have been seized upon to launch an astonishing avalanche of attacks. The dignity of the papacy and the person of Benedict XVI himself have been crudely insulted. Many people have manipulated the facts, while others have frivolously abandoned the important fundamentals of our humanist tradition. This unworthy dealing with the truth does grave damage to the dialogue between civil society and the great religions. It is a sign of cultural degeneration. Thus we are seeing old sectarian emotions being revived. There has been an attempt to undermine an irreproachable moral figure, one of the great beacons of hope for coming generations.

In the midst of these strident attacks, the historical personality of Benedict XVI emerges untouched, as a figure who incarnates rationality, lucid wisdom and courteous kindness. That is why many young people find in him a living image of the Good Shepherd.

For next Sunday we are inviting all those who believe in a God of truth and love to join us in a day of special prayer. Let us pray that the Holy Spirit may enlighten and strengthen Pope Benedict XVI as a prophetic witness of the Gospel of Jesus and a guide for a humanity that longs for peace.

Fr. Joaquín Alliende, International President

Aid to the Church in Need 

Talvisotaa ei aloittanut Suomi ...

... paitsi neuvostoliittolaisen historiankirjoituksen mukaan.

Isä Finiganin blogissa on loistava, omakohtainen esimerkki siitä, millä aseilla aiemmin mainitut edistyksen enkelit taistelevat.

Suomeksi: jotkut seurakunnassa olivat tyytymättömiä siihen, että heidän kirkkoherransa viettää messua uskollisesti messukirjaa seuraten ja tarjoaa mahdollisuuden myös vanhaan messuun. Keskusteluja käytiin, jopa piispan kanssa, ja kaikki näytti rauhoittuneen, kunnes kuuluisa liberaalikatolinen lehti Tablet on nyt ottamassa isä Finigania hampaisiinsa. Kuinka typerää!

Edistyksen enkeleillä ei näytä olevan mitään lähimmäisenrakkautta saatikka sitten kunnioitusta papistoa kohtaan. He hyökkäävät aina suoraan ad personam. Miksi? Siksi tietysti, että asioista keskustellessa heidän olisi vaikeata perustella kantaansa katolisen uskon ja kirkon opetusviran avulla.

Selvittääkseen omalle seurakunnalleen, mikä liturgiassa on olennaista, isä Finigan kirjoitti pienen pamfletin, jonka hän on nyt tässä yhteydessä julkaissut. Kannattaa tutustua siihen täällä.

Pahaa sutta ken pelkäisi?

Isä Zuhlsdorfin blogissa on mielenkiintoinen ajatusleikki siitä, mikä kirkon ns. edistyksellisiä voimia oikein kauhistuttaa vanhan messun kannattajissa ja muissa kirkon traditioon ihastuneissa ihmisissä. Kannattaa lukea.

Kysymys on hyvä, ja toivoisin, että sekä me tradition takapirut että nuo edistyksen enkelit voisimme ilman ylilyöntejä joskus vähän keskustella siitä.

Monelle enkelille Vatikaani-kakkonen on todellinen superdogma. Se oli murros kirkon elämässä, sellainen murros, joka ei salli paluuta taaksepäin eikä aikaisempien asiaintilojen mukaan tuomista nykypäivään.

Toisaalta takapiruja leimaa käsitys siitä, että silloinkin, kun Vatikaani-kakkonen hyväksytään, sitä ei voi hyväksyä ilman, että se nähdään vain osana paljon pitempää ja laajempaa kirkolliskokousten ja opetusviran jatkumoa.

Kallistun itse sille kannalle, että takapirujen argumentti on vahvempi. Ja ymmärtääkseni näin ajattelee myös paavi itse. Kuuluisassa puheessaan kuurialle joulukuussa 2005 hän teki eron kirkolliskokouksen hengen ja kirjaimen välille:

The question arises: Why has the implementation of the Council, in large parts of the Church, thus far been so difficult?

Well, it all depends on the correct interpretation of the Council or - as we would say today - on its proper hermeneutics, the correct key to its interpretation and application. The problems in its implementation arose from the fact that two contrary hermeneutics came face to face and quarrelled with each other. One caused confusion, the other, silently but more and more visibly, bore and is bearing fruit.

On the one hand, there is an interpretation that I would call "a hermeneutic of discontinuity and rupture"; it has frequently availed itself of the sympathies of the mass media, and also one trend of modern theology. On the other, there is the "hermeneutic of reform", of renewal in the continuity of the one subject-Church which the Lord has given to us. She is a subject which increases in time and develops, yet always remaining the same, the one subject of the journeying People of God.

... In a word: it would be necessary not to follow the texts of the Council but its spirit. In this way, obviously, a vast margin was left open for the question on how this spirit should subsequently be defined and room was consequently made for every whim.

Ja kuitenkin paavi sanoo (lihavointi minun):

The nature of a Council as such is therefore basically misunderstood. In this way, it is considered as a sort of constituent that eliminates an old constitution and creates a new one. However, the Constituent Assembly needs a mandator and then confirmation by the mandator, in other words, the people the constitution must serve. The Fathers had no such mandate and no one had ever given them one; nor could anyone have given them one because the essential constitution of the Church comes from the Lord and was given to us so that we might attain eternal life and, starting from this perspective, be able to illuminate life in time and time itself.

Vatikaani-kakkosta ei voi siis nähdä jonkun uuden kirkon perustavana kokouksena. Kirkolliskokouksen oikeanlainen ymmärrys edellyttää, että kirkon ikiaikainen usko säilyy, vaikka se ilmaistaisiinkin uudella tavalla (lihavointi minun):

The hermeneutic of discontinuity is countered by the hermeneutic of reform, as it was presented first by Pope John XXIII in his Speech inaugurating the Council on 11 October 1962 and later by Pope Paul VI in his Discourse for the Council's conclusion on 7 December 1965.

Here I shall cite only John XXIII's well-known words, which unequivocally express this hermeneutic when he says that the Council wishes "to transmit the doctrine, pure and integral, without any attenuation or distortion". And he continues: "Our duty is not only to guard this precious treasure, as if we were concerned only with antiquity, but to dedicate ourselves with an earnest will and without fear to that work which our era demands of us...". It is necessary that "adherence to all the teaching of the Church in its entirety and preciseness..." be presented in "faithful and perfect conformity to the authentic doctrine, which, however, should be studied and expounded through the methods of research and through the literary forms of modern thought. The substance of the ancient doctrine of the deposit of faith is one thing, and the way in which it is presented is another...", retaining the same meaning and message (The Documents of Vatican II, Walter M. Abbott, S.J., p. 715).

Tietenkään paavin esitys ei ole lopullinen ratkaisu ongelmaan. Keskustelu voidaan toki viedä siihen pisteeseen, että kysytään, mikä sitten on sitä ikiaikaista opetusta. Monet teologit varmasti riemumielin löytävät tällaisia porsaanreikiä; varmaankin monet väittävät, että nämä "uudet tavat" juuri tekevät mahdottomaksi esimerkiksi viettää vanhaa messua, opettaa uskoa niin kuin sitä vuosisatoja on opetettu -- kysymys-vastaus-muodossa katekismukseen tukeutuen -- vastustaa aborttia ja homoliittoja tms. Ei pitäisi enää korostaa Marian hartautta, järjestää sakramenttikulkueita.

Mistä meitä takapiruja sitten syytetään? Suvaitsemattomuudesta, uudistumiskyvyttömyydestä, tiukkapipoisuudesta, kirkon opin kehityksen vastustamisesta, kirkon jakamisesta. Ikävä kyllä en tuota voi allekirjoittaa, ainakaan silloin, jos tarkoituksemme on seurata kirkon opetusvirkaa uskollisesti ja tarkasti. Silloin mieluummin asetan kyseenalaiseksi niiden vaikuttimet, jotka tradition takapiruja arvostelevat.

Tosiasia on se, että kirkon opetuksen noudattaminen ja sen kunnioittaminen edellyttävät sitä, ettei opetusvirasta poikkeamista erityisesti tarvitse sietää (sehän olisi looginen absurditeetti). Tosiasia on, ettei kirkon opetus päivästä toiseen muutu joksikin päinvastaiseksi; itse asiassa autenttinen opetusviran opetus ei koskaan muutu olennaisen sisältönsä osalta (esim. kysymys naispappeudesta). Toisaalta vanha hyvä maksimi sanoo, että keskustelua voi käydä, ja erimielinen voi kohtuullisesti olla kaikesta muusta paitsi siitä, mikä on kirkon pysyvää opetusta (palasimme takaisin alkuongelmaan).

Uskolliseen takapiruiluun ei myöskään kuulu erityinen tiukkapipoisuus; ei ole meidän asiamme arvostella toisten uskonoppia ja varsinkaan tehdä siitä tuomioita; eikä meillä ole mitään syytä vastustaa kirkon kehitystä, edes opin kehitystä, kunhan se on autenttista oppia -- tässä pitää olla tarkka. On myös huomattava, ettei paljonkaan siitä, mitä kehitystä tapahtuu, ole muuta kuin yksittäisten paimenten pastoraalisia suunnantarkistuksia -- sen hyödyllisyydestä saa olla eri mieltä.

Suurin syytös on kirkon jakaminen. Mielestäni syyttäjien on syytä katsoa peiliin. Jos kirkon ikiaikaisen opetuksen kunnioittaminen, sallittujen ja suositeltujen hartausmuotojen harjoittaminen ja paavin kuunteleminen ja jopa "seuraaminen" on kirkkoa jakavaa, niin silloin voi olla, etten ihan ymmärrä, mitä sanalla "kirkko" oikein tarkoitetaan.

Kristityt on kutsuttu elämään uskon täyteydessä Jeesuksen Kristuksen opetuksen mukaan hänen kirkossaan. Kirkolla on opetus, traditio ja opetusvirka. Pysyttäytymällä kiinni niissä, uskomalla sen, mitä kirkko autenttisesti opettaa ja mihin se meitä kannustaa, me voimme todella tuntea rakentavamme kirkkoa -- ei sellaiseksi kuin me sen haluamme, vaan sellaiseksi kuin Jumala sen haluaa. Uskollisuus kirkon opetukselle ja kirkon rakastaminen kokonaisuudessaan ovat ykseyttä lisääviä, eivät hajottavia seikkoja. Jos totuuden tunnustamisesta seuraa jakaantumista, on syy siinä, että kaikki eivät ole valmiita ottamaan totuutta vastaan.

Kirjeessään piispoille Summorum Pontificumin julkaisun yhteydessä puolitoista vuotta sitten paavi sanoi: "Olkaamme avosydämisiä ja tehkäämme tilaa kaikelle, minkä usko itse sallii." Siinä se. Mielestäni monet meistä ovat aivan liian kiinnittyneitä modaliteetteihin sen sijaan, että kukin meistä pyrkisi kasvamaan nimenomaan sisällöllisesti ja käytännössä paremmaksi kristityksi. Miksi katsomme toistemme tapoja sen sijaan, että sallisimme erilaisuutta keskellämme ja yhdessä todistaisimme Kristuksesta maailmassa?

Modernistit paljastavat todelliset kasvonsa

Lefebvristien ekskommunikaation purun yhteydessä ovat keskustavasemmistolaiset piispat ja apotit päässeet osoittamaan konsiliääristä armahtavaisuuttaan ja rakkauttaan; sitä armoa ja rakkautta, jota ennen Vatikaani II:sta ei kirkossa ollut lainkaan olemassa. Tuohon aikaanhan kirkko oli vain Tuomion ja Synnin kirkko, kaikkia toisinajattelevia vainottiin, noidat poltettiin roviolla ja kerettiläiset pantiin peukaloruuviin. Onneksi näin ei ole enää, vaan kirkossa on vallinnut 60-luvulta alkaen on hallinnut Rakkauden henki, josta todistavat esimerkiksi aina niin suvaitsevat (etenkin liturgisissa ja moraalisissa asioissa) Saksan piispat: useampi heistä on ehtinyt vaatimaan ekskommunikaatioiden palauttamista. Rakkauden apostoli on myös kuuluisan Heiligenkreuzin apotti Itävallasta, joka on ehtinyt haukkumaan msgr Williamsonia julkisuudessa jo ainakin idiootiksi, tyhmäksi ja terroristiksi.

Kuten arvata saattaa, löytyvät kylmäpäisimmät ja järkevimmät kirkon hierarkian edustajat jälleen kerran Roomasta. Jutun pointti on lyhyesti suomeksi siinä, ettei ketään voida ekskommunikoida syntien vuoksi:


Die Kirche vergibt Sünden

Vatikan. Der Präsident des Päpstlichen Gesundheitsrates, Javier Kardinal Lozano Barragan (76), hat sich vor der spanischen Tageszeitung ‘El Mundo’ hinter Papst Benedikt XVI. gestellt. Jeder Mensch könne eine Dummheit sagen, sagte er mit Bezug auf Lefebvre-Bischof Richard Williamson: „Aber muß man dafür exkommuniziert werden? Ist es eine Sünde, eine Dummheit zu sagen?“ – fragt der Kirchenfürst. Selbst wegen einer Sünde werde niemand aus der Kirche ausgeschlossen. Zur Frage, warum der Vatikan nichts von den Thesen gewußt habe, erklärte der Kardinal: „Wir haben eben kein FBI.“

(Lähde: http://www.kreuz.net/article.8631.html)

Missä sinä olit kun ...

... paavia vastaan hyökättiin? Mitä sinä teit paavin puolesta?

Paavi löytää tukea jopa anglikaanien keskuudesta. Linkki tässä.

Rukoilitko tänään jo ruusukon

pyhän isän puolesta?

Jumala, sinä valitsit 

   palvelijasi Benedictuksen
   Pietarin seuraajana kaitsemaan laumaasi
   ja olemaan Kristuksen sijainen maan päällä.
Auta häntä vahvistamaan 

   veljiään ja sisariaan
   ja säilyttämään kirkollinen ykseys
   rauhan ja rakkauden siteellä,
   niin että kaikki löytäisivät sinussa,
   sielujemme paimenessa,
   totuuden ja iankaikkisen elämän. Aamen.

Pyhän isän tueksi