torstai 1. heinäkuuta 2010

Hiljaisuudesta

Joskus messussa tuntuu siltä, kuin hiljaisuus olisi pelottavaa. Ehkä se joskus onkin, mutta eikö juuri hiljaisuudessamme sydämemme parhaiten kuule, mitä sanottavaa Jumalalla on?

Isä Finiganilla on varsin mielenkiintoinen kirjoitus hiljaisista hetkistä messussa. Kannattaa lukea:

Lähettänyt klo

3 kommenttia:

Toledo kirjoitti...

Kyllä se hiljaisuus on tärkeää.
Tosin joskus voi olla näissä hiljaisissa kohdissa meditoivaa musiikkia, kuten sopivaa urkumusiikkia tai kuoron vokaalimusiikkia, ei kuitenkaan missään nimessä yhteislaulua.
Ongelma on siinä, että musiikin tulee olla varsin laadukkaasti esitettyä, muuten hiljaisuus rikkoutuu ja keskittymiskyky fokusoituu sielun hiljaisuudesta väärään suuntaan, eli epäpuhtauteen, kaaokseen, ja muusikoiden kiusalliseen vajaavaisuuteen ja velttouteen.

17. heinäkuuta 2010 klo 10.53
Anonyymi kirjoitti...

Ei se musiikki liian laadukastakaan saa olla, tarkoitan ettei se saa antaa konserttiesityksen mielikuvaa. Meditoiva musiikki on helpon kuuloista, aitoa ja yksinkertaista, soinniltaan puhdasta. Aidolla tarkoitan, että soittaja/laulaja kuulostaa itsekin keskittyneeltä musiikin hengelliseen sisältöön eikä niinkään sävellyksen taidokkaaseen ja taiteelliseen esittämiseen.

19. heinäkuuta 2010 klo 19.30
mariaimmaculata kirjoitti...

Nii-in, kyllä ainakin itselleni erityisen laadukas (sti) esitetty hengellinen musiikki nostaa sielun kohti Jumalaa, kaiken hyvän lähdettä ;-)

Ehkäpä tässäkin on legitiimejä mielipiteitä erilaisia?

"yksinkertaista" (mitä se ikinä onkaan..) musiikki saa toki olla, ainakin siltä kuulostaa, mutta usein juuri se yksinkertaisen kuuloisuus vaatiikin esittäjiltään melko paljon..

19. heinäkuuta 2010 klo 23.27

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)