Tästä se alkaa

Jos joku teistä ei vielä lue isä Zuhlsdorfin blogia "What does the prayer really say?" (katso linkit), niin syytä olisi. Siellä käsitellään montaa tärkeää asiaa motu proprioon ja muuhun liturgiseen liittyen.

Uusin uutinen oli ainakin minulle suuren ilon ja toivon aihe:

One of the very interesting things I have learned is that the Pontifical North American College, the seminary where most of the men from the USA live and receive their spiritual formation, is going to be … wait for it…

training seminarians to celebrate also using the 1962 Missale Romanum.

We will need to see what exactly is going to be done in this regard, of course. But if this actually happens it is a matter of real joy.

Tämä tarkoittaa sitä, että vähitellen (ja haloo: nyt on kulunut vain pari viikkoa siitä, kun vanhan messun vapautuminen toteutui!) seminaarit ottavat vuoden 1962 messukirjan osaksi opetustaan (en kyllä ole koskaan oikein kuullut/nähnyt, että seminaareissa uuttakaan messua erityisesti opetettaisiin -- ikävä kyllä).

Akateemisella tiedolla ei ole uskonnossa paljonkaan merkitystä, ellei se tue sitä, mikä kirkon elämälle on yksi sen perustavista osista, eli liturgian tietoista ja arvollista viettämistä. NAC eli Pohjoisamerikkalainen kollegio Roomassa on päättänyt tehdä ainoan oikean ratkaisun. Jos kerran roomalaisessa riituksessa on kaksi käytäntöä ja jokaisella papilla on vapaus niitä kumpaakin käyttää, niin silloin on selvää, että tulevat papit saavat koulutuksen kummankin käytännön viettämiseen. Hienoa!

Samanlaisia uutisia voisi toivoa monista muistakin seminaareista! Ja kuka tietää, vaikka omat seminaristimme Roomasta pappeina Suomeen palatessaan osaisivat hekin viettää vanhaa messua? Mikä siunaus se olisi!