Modernistit paljastavat todelliset kasvonsa

Lefebvristien ekskommunikaation purun yhteydessä ovat keskustavasemmistolaiset piispat ja apotit päässeet osoittamaan konsiliääristä armahtavaisuuttaan ja rakkauttaan; sitä armoa ja rakkautta, jota ennen Vatikaani II:sta ei kirkossa ollut lainkaan olemassa. Tuohon aikaanhan kirkko oli vain Tuomion ja Synnin kirkko, kaikkia toisinajattelevia vainottiin, noidat poltettiin roviolla ja kerettiläiset pantiin peukaloruuviin. Onneksi näin ei ole enää, vaan kirkossa on vallinnut 60-luvulta alkaen on hallinnut Rakkauden henki, josta todistavat esimerkiksi aina niin suvaitsevat (etenkin liturgisissa ja moraalisissa asioissa) Saksan piispat: useampi heistä on ehtinyt vaatimaan ekskommunikaatioiden palauttamista. Rakkauden apostoli on myös kuuluisan Heiligenkreuzin apotti Itävallasta, joka on ehtinyt haukkumaan msgr Williamsonia julkisuudessa jo ainakin idiootiksi, tyhmäksi ja terroristiksi.

Kuten arvata saattaa, löytyvät kylmäpäisimmät ja järkevimmät kirkon hierarkian edustajat jälleen kerran Roomasta. Jutun pointti on lyhyesti suomeksi siinä, ettei ketään voida ekskommunikoida syntien vuoksi:


Die Kirche vergibt Sünden

Vatikan. Der Präsident des Päpstlichen Gesundheitsrates, Javier Kardinal Lozano Barragan (76), hat sich vor der spanischen Tageszeitung ‘El Mundo’ hinter Papst Benedikt XVI. gestellt. Jeder Mensch könne eine Dummheit sagen, sagte er mit Bezug auf Lefebvre-Bischof Richard Williamson: „Aber muß man dafür exkommuniziert werden? Ist es eine Sünde, eine Dummheit zu sagen?“ – fragt der Kirchenfürst. Selbst wegen einer Sünde werde niemand aus der Kirche ausgeschlossen. Zur Frage, warum der Vatikan nichts von den Thesen gewußt habe, erklärte der Kardinal: „Wir haben eben kein FBI.“

(Lähde: http://www.kreuz.net/article.8631.html)

Missä sinä olit kun ...

... paavia vastaan hyökättiin? Mitä sinä teit paavin puolesta?

Paavi löytää tukea jopa anglikaanien keskuudesta. Linkki tässä.

Rukoilitko tänään jo ruusukon

pyhän isän puolesta?

Jumala, sinä valitsit 

   palvelijasi Benedictuksen
   Pietarin seuraajana kaitsemaan laumaasi
   ja olemaan Kristuksen sijainen maan päällä.
Auta häntä vahvistamaan 

   veljiään ja sisariaan
   ja säilyttämään kirkollinen ykseys
   rauhan ja rakkauden siteellä,
   niin että kaikki löytäisivät sinussa,
   sielujemme paimenessa,
   totuuden ja iankaikkisen elämän. Aamen.

Pyhän isän tueksi

SSPX kirkkoon jo kynttilänpäivänä?

Näin ainakin kertovat kohtuullisen vahvat huhut:

http://www.remnantnewspaper.com/Archives/2009-0128-mershon-vatican_insider_projects_speedy.htm

Jos aikataulu on tällainen, en yhtään ihmettele sitä, miksi niin selvästi ja voimakkaasti kaikki tahot ovat pahoitelleet Williamsonin älytöntä haastattelua.

Traditionaaliset anglikaanit omaksi personaaliprelatuurikseen?

Ns. traditionaalisen anglikaanisen kommuunion, siis anglikaanien traditionalistisiiven ja katolisen kirkon, lähinnä uskonopin kongregaation, väliset neuvottelut ovat nyt ilmeisesti johtaneet siihen, että yhteisölle on löytymässä jo juridinen "lokero" katolisessa kirkossa: personaaliprelatuuri.

Tässä vähän lisätietoa: http://www.therecord.com.au/site/index.php?option=com_content&task=view&id=757&Itemid=1

Jos kaikki menee hyvin, on eri puolilla lähinnä englanninkielistä maailmaa kohta nelisensataatuhatta katolilaista lisää. Ei näytä pahalta!

YLE säteilee taas

Varsin matalatasoista on taas Valtion Virallisen Radion uutisointi SSPX:n tapauksen tiimoilta. Eihän YLE tietenkään uutisoi katolisen kirkon kannalta iloista uutista, ekskommunikaation purkamista, koska ei sillä ole mitään uutisarvoa protestantti-Suomessa. Sen sijaan he uutisoivat, että paavi on päästänyt pannasta "konservatiivisen liikkeen" piispan (eivät ole edes SSPX:n nimeä viitsineet selvittää, eihän sitä kukaan kai täällä tajuaisi ;)) . Panna-sanan käyttökin on kaikua jostain ajalta ennen nykymuotoista ekumeniaa... Kannattaa huomata myös, että paavi on tietenkin pahuudessaan aktiivisesti pyrkinyt siihen, että juutalaiset suuttuisivat ja teki kiusakseen tällaisen tempun. Lisäksi piispa Williamsonin väitetään kieltävän holokaustin, mitä hän ei tehnyt, vaan epäili kaasukammioiden käyttöä holokaustissa. Linkki YLE:n höpinöihin on tässä: http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/01/paavi_suututti_italian_juutalaiset__502375.html (Arvatkaa, mainitaanko artikkelin lopussa Pius XII ja hänen antisemitisminsä?)

Kannattaa muuten lukea myös monseigneur Fellayn asianmukainen kannanotto Ruotsin televisiolle SVT:lle: http://www.katholisches.info/?p=2635
Eipä taida SVT:täkään katolinen kirkko paljon muuten kiinnostaa, paitsi jos pääsee lokaa heittämään...

Täyden ykseyden tiellä

SSPX:n piispojen ekskommunikaatio on purettu. Deo gratias!

Tässä Vatikaanin radion uutinen:

Pope Lifts Excommunication of Four Bishops

(24 Jan 09 - RV) Pope Benedict XVI has remitted the excommunication of four bishops ordained without papal consent 20 years ago.

A press office statement issued Saturday says that Pope Benedict arrived at his decision after “a long process of dialogue between the Holy See and the Fraternity of Saint Pius X”.

Bishops Bernard Fellay, Bernard Tissier de Mallerais, Richard Williamson, and Alfonso de Galarreta were consecrated without papal approval by late French Archbishop Marcel Lefebvre on June 30, 1988 incurring excommunication latae sententiae.

The excommunication was later confirmed by a decree issued July 1st 1988 by the Congregation for Bishops.

In a letter dated December 15, addressed to Cardinal Dario Castrillón Hoyos, President of the Pontifical Commission Ecclesia Dei, Bishop Fellay, also on behalf of three other Bishops, formally requested the removal of the decree.

In the letter, Bishop. Fellay affirmed the four bishops’: " will to remain Catholic and to place all efforts at the service of the [..] Roman Catholic Church” to accept “its teachings” and most importantly, affirm their belief “in the Primacy of Peter and in its prerogatives”.

The Decree remitting the excommunication, issued by Cardinal Giovanni Battista Re, Prefect of the Congregation for Bishops, states this act “desires to consolidate confidence and grant stability to the relationship between the Holy See and the Fraternity of Saint Pius X. …to promote unity in the charity of the universal Church and to try to end the scandal of division”.

The decree concludes : “It is hoped that this step will be followed by the accomplishment of full communion of the entire Fraternity of Saint Pius X with the Church, thus, with visible unity testifying true fidelity and true recognition of the Magisterium and of the authority of the Pope”.

Lefebvristien ekskommunikaatio puretaan ykseysviikolla?

Luotettavat lähteet kertoivat nähneensä lefebvristien nykyisen johtajan, piispa Fellayn Vatikaanissa viime lauantaina, 17.1.

Huhut kertoivat, että hän olisi tuolloin luovuttanut miljoonan ruusukon "keräyksen" pyhälle isälle (tai hänen edustajalleen). Keräyksen tavoitteena oli vuoden 1988 ekskommunikaatioiden purkaminen.

Viime yönä on verkkosivuille tullut vahvistuksia siitä, että näin todella tapahtuu, ja vieläpä lähipäivinä. Katsokaapa vaikka tätä:

http://rorate-caeli.blogspot.com/
http://blog.ilgiornale.it/tornielli/2009/01/21/il-papa-ha-firmato-la-revoca-della-scomunica-ai-lefebvriani/
http://www.katobs.se/nyh_sspx.html

Kuten tuo ruotsalainen artikkeli kertoo, niin tämä muutos johtanee siihen, että SSPX saa laillisen kirkollisen struktuurin ja on siten ihan yhtä hyväksyttävä osa kirkkoa kuin kaikki muutkin, kunhan (niin kuin luonnollista on) se on aina uskollinen katoliselle uskolle ja kuuliainen paaville.

PÄIVITYS (pe 23.1.)

Täällä kerrotaan, että asia julkaistaisiin todellakin jo huomenna lauantaina ja että samalla lauantain L'Osservatore Romanossa olisi päätöstä selittävä artikkeli.

Benedictus ja liturginen suunta

NLM on kerännyt yhteen joitakin kardinaali Ratzingerin, sittemmin rakkaan pyhän isämme ajatuksia messun vieton suunnasta. Älkööt ne jääkö tuntemattomiksi.

Kysyn suoraan: kuka papeistamme olisi se ensimmäinen, se rohkea, joka viettäisi edes kerran messun "ad orientem" siitäkin huolimatta, että kaikissa seurakunnissamme on ns. kansanalttari? Se on täysin Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen mukaista ja kaikissa liturgisissa dokumenteissa täysin hyväksytty tapa, ellei peräti normi.

Sitä paitsi messukirjan rubriikit ohjaavat pappia kääntymään sopivassa kohdassa kansaan päin. Ei siinä tarvitse harjoittaa improvisaatiota: kun rubriikki sanoo "pappi kääntyy kansaan päin", pappi tekee niin, ja kääntyy sitten takaisin. "Orate fratresin" kohdalla hän ei käänny takaisin, vaan tekee koko ympyrän. Siinä kaikki.

(Nyt en viitsi vaivata kenenkään ajatuksia sillä, minkälaisen esimerkin paavi antaa kommuunion jakamisesta, heh.)

Niin, tässä se NLM:n artikkeli:

One of our readers thinks it would be helpful, and time-saving, to provide a collection of quotations from then-Cardinal Ratzinger on the subject of orientation in liturgical prayer. With gratitude to Michael Kowalewski, here it is:

Despite all the variations in practice that have taken place far into the second millenium, one thing has remained clear for the whole of Christendom: praying toward the east is a tradition that goes back to the beginning.
-- The Spirit of the Liturgy (Ignatius Press, 2000), pg. 75.

As I have written in my books, I think that celebration turned towards the east, towards the Christ who is coming, is an apostolic tradition.
-- Looking Again at the Question of Liturgy with Cardinal Ratzinger, ed. Alcuin Reid (St. Michael's Abbey, 2003), pg. 151.

The turning of the priest toward the people has turned the community into a self-enclosed circle. In its outward form, it no longer opens out on what lies ahead and above, but is closed in on itself. The common turning toward the east was not a "celebration toward the wall"; it did not mean that the priest "had his back to the people": the priest himself was not regarded as so important. For just as the congregation in the synagogue looked together toward Jerusalem, so in the Christian liturgy the congregation looked together "toward the Lord".... They did not close themselves into a circle; they did not gaze at one another; but as the pilgrim People of God they set off for the Oriens, for the Christ who comes to meet us.... [A]common turning to the east during the Eucharistic Prayer remains essential. This is not a case of something accidental, but of what is essential. Looking at the priest has no importance. What matters is looking together at the Lord.
-- The Spirit of the Liturgy, pp. 80-81.

Moving the altar cross to the side to give an uninterrupted view of the priest is something I regard as one of the truly absurd phenomena of recent decades. Is the cross disruptive during the Mass? Is the priest more important than the Lord? This mistake should be corrected as quickly as possible; it can be done without further rebuilding.
-- The Spirit of the Liturgy, pg. 84

[I]n St. Peter's [Basilica], during the pontificate of St. Gregory the Great (590-604), the altar was moved nearer to the bishop's chair, probably for the simple reason that he was supposed to stand as much as possible above the tomb of St. Peter.... Because of topographical circumstances, it turned out that St. Peter's faced west. Thus, if the celebrating priest wanted--as the Christian tradition of prayer demands--to face east, he had to stand behind the people and look--this is the logical conclusion--toward the people.... The liturgical renewal in our own century took up this alleged model and developed from it a new idea for the form of the liturgy. The Eucharist--so it was said--had to be celebrated versus populum (toward the people). The altar--as can be seen in the normative model of St. Peter's--had to be positioned in such a way that priest and people looked at each other and formed together the circle of a celebrating community. This alone--so it was said--was compatible with the meaning of the Christian liturgy, with the requirement of active participation. This alone conformed to the primordial model of the Last Supper. These arguments seemed in the end so persuasive that after the Council (which says nothing about "turning toward the people") new altars were set up everywhere, and today celebration versus populum really does look like the characteristic fruit of Vatican II's liturgical renewal. In fact it is the most conspicuous consequence of a reordering that not only signifies a new external arrangement of the places dedicated to the liturgy, but also brings with it a new idea of the essence of the liturgy--the liturgy as a communal meal.
-- The Spirit of the Liturgy, pp. 76-77


In addition to the above, I add the following:

[T]he positive content of the old eastward-facing direction lay not in its orientation to the tabernacle.... The original meaning of what nowadays is called "the priest turning his back on the people" is, in fact--as J.A. Jungmann has consistently shown--the priest and people together facing the same way in a common act of trinitarian worship.... Where priest and people together face the same way, what we have is a cosmic orientation and also an interpretation of the Eucharist in terms of resurrection and trinitarian theology. Hence it is also an interpretation in terms of parousia, a theology of hope, in which every Mass is an approach to the return of Christ.
-- The Feast of Faith (Ignatius Press, 1986), pg. 140

[T]he cross on the altar is not obstructing the view; it is a common point of reference. It is an open "iconostasis" which, far from hindering unity, actually facilitates it: it is the image which draws and unites the attention of everyone. I would even be so bold as to suggest that the cross on the altar is actually a necessary precondition for celebrating toward the people.
-- The Feast of Faith, pg. 145

[A]mong the faithful there is an increasing sense of the problems inherent in an arrangement that hardly shows the liturgy to be open to the things that are above and to the world to come.
-- Foreword to U.M. Lang's Turning towards the Lord (Ignatius Press, 2004), pg. 11